Tampereen yliopisto on Suomen ainoa yliopisto, jossa voi opiskella vakuutustiedettä. Kolmatta vuotta vakuutusta ja riskienhallintaa pääaineenaan opiskeleva Elina Parviainen kertoo, että innostui vakuutusalasta oikeastaan vahingossa.
FAKTA |
|
Parviaisella ei ollut suurta tunteen paloa vakuutusalaa kohtaan, kun hän vuonna 2015 aloitti opintonsa. Nuori nainen oli jo pitkään ollut kiinnostunut taloustieteistä, mutta totesi vakuutustieteen ja etenkin riskienhallinnan oppiaineen kurssit mielenkiintoisemmiksi. Opintosuuntaukset kuuluvat samaan pääaineeseen, ja opiskelija suuntautuu joko vakuutustieteeseen tai riskinhallintaan.
Riskienhallinnassa kiehtoo monipuolisuus ja yllättävyys: On tajuttava, että yrityksen riskien määrittelyssä ja varautumisessa tulee ottaa huomioon yllättäviäkin asioita kuten säätila tai maanjäristysherkkyys toisella puolen maapalloa , Parviainen maalailee.
Riskienhallintaan suuntautuneet työllistyvät usein pörssiyrityksiin arvioimaan liiketoiminnan riskejä tai vakuutusyhtiöön tekemään samaa esimerkiksi yritysasiakkaille. Käytännön kokemusta riskienhallintapuolen työtehtävistä Parviaisella ei vielä ole. Ensi kesänä tähtäimessä on kuitenkin työ riskienhallinnan parissa.
”Työskentelin vuoden pankissa neuvomassa yritysasiakkaita. Itse asiassa minulle ei edes ole vielä hirveän selvää, mitä riskienhallinnassa työskentelevä oikeastaan tekeekään. Riskipuolen kesätyöpaikkoihin ei pääse, jos on hirveän alkuvaiheessa opintoja”, Parviainen kertoo.
Myös Parviaisen työn alla oleva kandidaatintutkielma keskittyy riskeihin ja niiden hallintaan. Opinnäyte olisi tarkoitus saada valmiiksi ennen syksyä. Maisteriksi Parviainen toivoo valmistuvansa vuonna 2021.
”Ensi syksyksi pyrin opiskelijavaihtoon Vietnamiin”, Parviainen kertoo.