Projektioppimista: Sukellus pää edellä finanssialan tulevaisuuteen

keskiviikkona 20.3.2019

Tagit: opiskelu,

Kaappaavatko Facebook, Google ja Amazon finanssialan palvelut tulevaisuudessa? Kuusi Laurea-ammattikorkeakoulun opiskelijaa tutustui huolella finanssialan virtauksiin. 

Eräänä kauniina syyskuun päivänä kuusi Laurea Ammattikorkeakoulun liiketalouden opiskelijaa saivat tärkeän tehtävän. Yhteistyössä Finanssiala ry:n kanssa toteutetussa projektissa toimeksiantonamme oli tutkia tulevaisuuden finanssialaa ja kirjoittaa siitä tekstitiivistelmiä, päivittää vuosittainen Töissä finanssialalla -julkaisu uusilla tiedoilla sekä äänittää podcast tekstitiivistelmien aiheista. Sisältö oli tarkoitettu julkaistavaksi Finanssiala ry:n verkkosivuilla ja sosiaalisessa mediassa. Tiimimme jäseninä oli Roland Parts, Janne Siponen, Lari Hiltunen, Samuel Sainio, Janne Pekkanen sekä Valtteri Wallenius. Projektin aikana tiimille muodostui myös lempinimi, Finanssipojat. Finanssiala kiinnosti jokaista tiimin jäsentä, joten projekti oli juuri sopiva meille!

Tiimipäivämme oli tiistaisin, jolloin luimme ja perehdyimme tutkimuksiin sekä artikkeleihin tekstitiivistelmien aiheisiin liittyen. Tiimipäivinä työskentelimme ahkerasti ja ammattimaisesti, mutta rennosti. Silloin tällöin keskustelunaiheet karkasivat finanssialan tiukasta sisällöstä viikon polttaviin urheilutapahtumiin, elokuviin, robottivideoihin sekä videopeleihin. Juuri näiden finanssialan lisäksi tiimiä yhtenäistävien asioiden vuoksi meistä muotoutui hyvin tiivis porukka. Tiimin yhteinen mielipide olikin, että tämä on paras tiimi, jossa on päässyt työskentelemään.

Projektiopiskelussa meillä on kaksi projektia käynnissä samaan aikaan, jonka vuoksi aikatauluttaminen oli välillä hankalaa. Tiimi piti myös etätyöpäiviä, jolloin tehtäviä tehtiin kotisohvalta Skype -kokousten ja itsenäisen työskentelyn muodossa. Projektin alussa teimme tiimistämme SWOT -analyysin, jossa pohdimme tiimin vahvuuksia ja heikkouksia. Tiimin vahvuuksiksi nousi erityisesti jäsenten samankaltainen ajatusmaailma ja kiinnostus digitalisoitumista ja tulevaisuutta kohtaan. Heikkouksista suurimpana esille nousi jäsenten asuinpaikkakuntien pitkät välimatkat toisiinsa. Jäsenet asuivat Hämeenlinnassa, Lohjalla, Hyvinkäälle sekä pääkaupunkiseudulla. Lopulta välimatkatkaan eivät vaikuttaneet projektin kulkuun, koska tiimimme toimi joustavasti ja sen lisäksi meillä oli kova halu onnistua projektissa ja saavuttaa halutut tulokset.

Tekstitiivistelmiä kirjoittaessamme luimme paljon kansainvälisiä tutkimuksia, katsoimme seminaareja sekä perehdyimme kirjallisuuteen alaan liittyen. Tekstitiivistelmiä tuotimme neljä aihetta viikossa. Tekstitiivistelmät käsittelivät finanssialan tulevaisuuteen ja digitalisoitumiseen liittyviä asioita. Näistä saimme paljon uutta osaamista niin alan perusteista ja tulevaisuudesta kuin eri teknologioiden vaikutuksista niihin. Tuotimme aiheista myös podcastin, jossa keskustelimme aiheiden vaikutuksesta alaan tuomalla siihen lisämausteena vielä oman näkökulmamme tulevaisuudesta. Podcastin äänittämisen koimme erittäin mielenkiintoisena, sillä suurimalle osalle tiimistä tämä oli ensimmäinen kerta mikin ääressä, jonka lisäksi pääsimme tuomaan osaamistamme esille täysin uudella tavalla. Töissä finanssialalla -julkaisua päivittäessämme toimme julkaisuun ajankohtaisia asioita finanssialasta, sen henkilöstöstä ja alalla tapahtuvasta muutoksesta. Tekstitiivistelmissä ja julkaisussa kerrotaan myös tulevaisuuden osaamistarpeista, joita tiimi on pohtinut niin alalla työskentelevien, kuin omastakin näkökulmasta.

Projektitiimin näkökulmasta finanssiala on mielenkiintoisessa muutoksessa. Markkinoille on tullut uusia toimijoita, kuten esimerkiksi FinTech (finanssiteknologia) ja GAFA (Google, Amazon, Facebook ja Amazon) -yritykset, jotka vaikuttavat toimialan rakenteeseen. Innovatiivisia palveluita ja tuotteita, jotka on suunniteltu asiakastarpeiden mukaisiksi, syntyy jatkuvasti lisää. Nämä tuotteet ja palvelut mullistivat ajatuksiamme rahan tallettamisesta, maksupalveluista ja lainaamisesta. Kaiken tämän taustalla toimii nopeasti kehittyvä teknologia, joka mahdollistaa asioita, joita ennen näimme vain scifi-elokuvissa. Suurimalle osalle tiimistä finanssiala ei ollut ennen projektia kovin tuttu, mutta nyt alan perusteet ovat hallussa ja sen tulevaisuudesta ja kehittymisestäkin on paljon tietoa. Meitä kiinnostaa finanssialalle työllistyminen, ja tämän projektin pohjalta meillä on siihen hyvät lähtökohdat. 

Käykää lukemassa meidän tekemät tekstitiivistelmät tutkimusaineistoista ja älkääkä myöskään unohtako kuunnella podcastia!

 

Roland Parts, Janne Siponen, Lari Hiltunen, Samuel Sainio, Janne Pekkanen sekä Valtteri Wallenius