Marraskuussa järjestettiin jälleen etäFIT, jossa eri oppilaitosten opettajat pääsivät kurkistamaan etäyhteyksien välityksellä finanssialan yhtiöiden arkeen. EtäFITin aikana järjestettiin kolme tilaisuutta, joita emännöivät Handelsbanken, Danske Bank, Nordea, OP Ryhmä ja Varma.
”EtäFITin tarkoitus on lisätä oppilaitosten ja finanssialan työnantajien yhteistyötä ja toisiltaan oppimista. EtäFIT-tilaisuuksissa opettajat kuulevat suoraan yhtiöiltä siitä, millaista arki finanssialalla on tänä päivänä ja millaista osaamista alalla tarvitaan”, Finanssiala ry:n (FA) kehitysjohtaja Katja Repo kertoo.
LAB ammattikorkeakoulun lehtori Leea Kouhia oli yksi osallistujista. Kouhia opettaa erityisesti rahoitukseen ja taloushallintoon liittyviä opintokokonaisuuksia. Kouhia toimii myös Lahden kampuksella opinnäytetyökoordinaattorina.
”Opinnäytetöiden ohjaamiseen tarvitaan uusinta tietoa. Siksi tykkään osallistua etäFITin kaltaisiin tilaisuuksiin, joissa saa otettua uusia asioita haltuun”, Kouhia kertoo.
Tämän vuoden etäFITistä Kouhia poimi uutta tietoa erityisesti digitalisaatioon liittyvistä edistysaskelista. EtäFIT tarjosi lehtorille kurkistuksen finanssimaailmaan mielekkäällä tavalla.
”Tilaisuuksissa kuuli paljon uusia asioita, joista ei voi vielä edes lukea muualta. Monista alan kehityssuunnista on tietenkin tietoisuutta myös opetuspuolella, mutta on todella tärkeää, että oppilaitosten ja finanssialan yhtiöiden välillä käydään tällaista vuoropuhelua. Näin voimme välittää tietoa puolin ja toisin”, Kouhia tiivistää.
Vuorovaikutustaidot ja sääntelyn ymmärrys kaivattuja taitoja alalla
Työssään LAB:n lehtori Leea Kouhia on nähnyt läheltä, millaista osaamista finanssialalle suuntaavilta opiskelijoilta nykyään odotetaan.
”Peruskäsitteiden tuntemus ja laaja talouden ymmärrys antaa opiskelijalle vahvan pohjan, mutta sen lisäksi erilaisiin tehtäviin suunnatessa tarvitaan myös kohdennetumpaa osaamista. Esimerkiksi asiakaspalvelutehtävissä tarvitaan koko ajan enemmän asiakkaan kohtaamisen taitoja sekä myyntitaitoja. Myös lainsäädäntö ja sääntely sekä digitalisaatio lisäävät osaamistarpeita”, Kouhia tiivistää.
Myös FA:n Repo tunnistaa samoja osaamistarpeita.
”Finanssialalla on valtavasti erilaisia tehtäviä ja yhdessäkin tehtävässä monenlaista tekemistä. Kukaan ei voi osata kaikkea ja siksi tarvitaan jatkuvasti enemmän monenlaisia osaajia alan monenlaisiin duuneihin”, Repo kuvailee.