Arjessaan Anniinan päivä kuluu pitkälti sähköpostia hoitaen ja kokouksia vetäen. Usein meneillään on useampia projekteja, joiden kokoluokka vaihtelee. Yhden ison projektin lisäksi käynnissä voi olla pienempiä projekteja. Projektit voivat koskea tietojärjestelmien kehitystä tai vaikkapa myynnin kehittämistä.
"Konkreettinen esimerkki työprojektistani on arjen turvallisuuteen keskittyvä projekti.Siinä mietimme, miten voisimme parantaa omien asiakkaidemme tietoisuutta kaikista niistä riskeistä, joita arjessa vaanii. Mietimme, miten asiakkaiden turvallisuutta voisi parantaa. Siihen liittyi muun muassa verkkosivuille kehitettyjä palveluita ja sisältöjä sekä esimerkiksi mainontaa", Anniina kertoo.
Tulevaisuuden työuramahdollisuudet Palola näkee valoisina.
"If toimii Pohjoismaissa ja Baltiassa, joten jos kiinnostusta löytyy, niin on mahdollista edetä koko konsernin laajuisiin tehtäviin pohjoismaiselle tasolle."
Anniinan mielestä finanssialalla on turhaan kankea ja vanhoillinen maine.
"Vakuutus- ja pankkialaa saatetaan pitää vanhanaikaisena ja paikalleenjämähtäneenä alana. Itsekin nuorempana mietin, että vakuutusyhtiöissä vain maksetaan asiakkaille korvauksia vahinkoihin perustuen – mutta se on vain pintaraapaisu. Vakuutusalalla seurataan paljon erilaisia trendejä ja yritetään olla kehitysprojekteissa aallonharjalla", Anniina sanoo.